Pienen kirkonkylän lapset keksivät oman pakohuoneen – pian opettaja kutsuttiin esittelemään se sadoille opettajille ympäri Eurooppaa (yle.fi) Varhaiskasvatus

Pienen kirkonkylän lapset keksivät oman pakohuoneen – pian opettaja kutsuttiin esittelemään se sadoille opettajille ympäri Eurooppaa

Taipalsaaren kirkonkylän koulun esikoululaiset keksivät pakohuoneen, jonka avulla muut lapset voivat oppia lisää peileistä. Opettaja esitteli sen toimintaa kansainvälisillä festivaaleilla Prahassa.

Taipalsaaren kirkonkylän koulun eskarilaiset perehtyivät peilien ihmeelliseen maailmaan. Kuva: Kirsi Rehunen

PETRI KIVIMÄKI

29.3.2022 9:17

Kun varhaiskasvatuksen opettajat Kirsi Rehunen ja Sanna Kolhonen aloittavat esikouluikäisten kanssa syyslukukauden, lasten tehtävä on ryhtyä miettimään.

Lapset pohtivat, mikä heitä eniten ihmetyttää ympäröivässä maailmassa.

Toissa syksynä lapsilta tuli eniten kysymyksiä peileistä. Niinpä koko ryhmän olikin alettava selvittää, mikä peili on ja mihin sitä tarvitaan.

Tästä lähtökohdasta syntyi kansainvälinen oppimiskokonaisuus, jota Taipalsaaren kirkonkylän koulun varhaiskasvatuksen opettaja Kirsi Rehunen oli viime viikonvaihteessa esittelemässä Tsekin pääkaupungissa Prahassa yli 400 eurooppalaiselle varhaiskasvatuksen opettajalle Science on stage -festivaalilla.

Suomen osasto Prahan Science on stage -festivaalilla. Kuva: Kirsi Rehunen

Lappeenrannan naapurikunnassa sijaitseva Taipalsaaren kirkonkylän koulu oli yksi Science on stage -festivaalin kolmesta suomalaisesta oppilaitoksesta. Sen lisäksi mukaan oli Suomesta valittu Forssan kuvataidekoulun oppimiskokonaisuus piirustushiilen valmistamisesta ja lahtelaisen Länsiharjun koulun toukkakompostori.

Peilitutkimus

Varhaiskasvatuksen opettaja Kirsi Rehunen kertoo, miten lapset alkoivat etsiä peilejä esimerkiksi päiväkodin ja kodin lähiympäristöstä sekä omista harrastuksistaan.

– Sen jälkeen mietimme, miksi vaikkapa autossa tarvitaan peilejä ja missä kaikkialla peilejä on hyödynnetty.

Periskooppien lisäksi lukuvuoden aikana lapset ehtivät tehdä myös kaleidoskoopin ja ihmettellä monenlaista heijastumista. Kuva: Kirsi Rehunen

Eikä aikaakaan, kun tutkimus alkoi saada lisää tuulta purjeisiinsa. Lapset nimittäin kiinnostuivat vakoilusta.

– Teimme maitopurkeista ja silmälasikoteloista periskooppeja, kertoo Kirsi Rehunen.

Kun lapset ovat itse kiinnostuneita, on heillä myös into oppia ja selvittää. Mitä tapahtuukaan, kun peilin vie kauemmas?

Tämä selvitettiin tekemällä periskooppi verhotangon putkesta. Kohta lapset havaitsivat, että mitä pitempi putki, sitä pienempi peilikuva.

Taipalsaaren eskarilaisten kehittämä pakohuone keräsi kiihkeää innostuneisuutta Prahassa. Kuva: Kirsi Rehunen

Prahassa Science on stage -festivaalilla Kirsi Rehunen esitteli esikoululaisten ideoiman pakohuoneen.

Huoneessa on erilaisia heijastumistehtäviä, peiliin liittyviä rakentelutehtäviä sekä numerokoodin etsimistehtäviä. Pakohuoneessa pärjäsi, kun muisti auttaa kaveria, kuunnella ohjeita ja etsiä koodeja.

Pakohuoneeseen koodilukon valmisti LUT-yliopisto Lappeenrannasta.

– Eurooppalaiset varhaiskasvatuksen opettajat näkivät, miten lapset voivat näyttää osaamisensa selviytymällä erilaisista peilaamiseen tai heijastumiseen liittyvistä tehtävistä, kertoo Kirsi Rehunen.

Lapset innoittajina

Varhaiskasvatuksen opettaja Kirsi Rehunen on jo usean vuoden ajan korostanut opetuksessaan tiedettä. Lapsen oman innostuksen kautta yritetään herättää mielenkiinto ratkaista ongelmia.

– Meidän näkökulmastamme tiede lähtee lasten kysymyksistä. Se on leikinomaista ja arkipäivän puuhiin liittyvää. Siinä oppii samalla muita asioita, kuten matematiikkaa, taidetta, rakentelua ja omaa tai jopa vierasta kieltä.

Lapset innostuvat herkästi peilin ominaisuuksista. Kuva: Kirsi Rehunen

Taipalsaarella lapset pääsivät kokeilemaan hivenen englantia, sillä peilitieteessä oli mukana myös kummikoulu Tanskasta, jonne pidettiin yhteyttä englannin kielellä.

Kirsi Rehunen haluaa itse muistuttaa, että kaikenlaisessa tiedeopetuksessa pitää kuulua lapsen ääni. Lasten pitää saada itse ideoida, ettei käy niin, että tehtävän taustalla on vain opettajan ajattelu.

Taipalsaarelaiset esittelivät eskarilaisten peili-projektia koko Euroopalle

Rehulaa festivaaleilla viehätti erityisesti Ison-Britannian työ, jossa lasten suosikkikirjat oli saatu yhdistettyä tiedekasvatukseen.

– Kirjojen sankarit saivat apua esimerkiksi vivun käytöstä tai pyramidista pelastautumisessa.

Taipalsaaren kirkonkoulun rehtori Nina Pakarinen (vas.) ja varhaiskasvatuksen opettaja Kirsi Rehunen edustivat Suomea Prahassa Science on stage -festivaalilla. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Espanjalaiset kollegat ja lapset olivat puolestaan paikallisen yliopiston kanssa etsineet kaikkein terveellisintä marjaa, joka pystyy supervoimin taistelemaan tauteja vastaan.

Mukana Prahassa oli myös Taipalsaaren kirkonkylän koulun rehtori Nina Pakarinen.

– Eniten siellä ihmeteltiin meidän luontomme. Meillä on täällä kaikki mahdollisuudet ympärillämme toteuttaa tiedeoppimista, ilmiöpohjaista oppimista ja tutkivaa oppimista, kertoo Pakarinen.

Festivaalilla nähtiin, miten voi askarrella vaikka ihmisen sisäelimineen. Kuva: Kirsi Rehunen

Vuosien aikana Kirsi Rehunen on kollegoidensa ja lasten kanssa kokeillut lukuisia erilaisia tiedeoppimisjaksoja.

– Ihan ensimmäinen oli vedenpuhdistuslaitos. Tänä vuonna tutkimme tuulta, kertoo Rehunen.

Suomalaisten esitykset saivat festivaalilla niin hyvän vastaanoton, että Suomi sai järjestettäväkseen Science on stage -tapahtuman kahden vuoden kuluttua.

 

Haastattelussa Kirsi Rehunen — Tutki-kokeile-kehitä (tukoke.fi)Lapsilähtöinen ilmiöpohjainen projektityöskentely tuottaa onnistumisia

Kirsi Rehunen on jo yli 15 vuoden ajan soveltanut työssään varhaiskasvatuksen opettajana lapsilähtöistä ilmiöpohjaista lähestymistapaa. Yhdessä tutkiminen ja ihmetteleminen kuuluu kiinteästi Taipalsaaren kirkonkylän koulun esikouluryhmän arkeen, ja ryhmä osallistuu vuosittain Tutki-Kokeile-Kehitä-kilpailuun. Työskentely yhteisen tutkimusprojektin parissa auttaa ylittämään haasteita: eskaritaidot kehittyvät, yksinäiset löytävät kavereita ja energisimpienkin toimeliaisuus kanavoituu fiksuun suuntaan.

Kirsi Rehusen mukaan parhaat tutkimukset lähtevät arjen ihmettelystä, arjen ilmiöiden herättämistä kysymyksistä, joita lapset haluavat ryhtyä selvittämään ja tutkimaan.

Kirsi Rehunen ohjaamassa lapsia Kiinassa.

 Rehunen on toiminnallaan niittänyt mainetta. Lapsilähtöinen ilmiöpohjainen oppiminen on niin suosittua, että paikkakunnalle jopa muuttaa perheitä, jotta heidän lapsensa pääsisi Taipalsaaren kirkonkylän esikouluryhmään. Rehunen on kirjoittanut kirjan Tiedeleikkejä pikkututkijoille ja on ajoittain toiminut kouluttajana LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun hankkeessa. Hänen kirjansa on tutkijansalkussa Junior University –toiminnassa, nimeltä Uniori. Koulutus- ja yhteistyöpyyntöjä tulee myös ulkomailta. Tiedeleikkikirja on käännetty viroksi ja latviaksi, ja Rehunen on vieraillut kouluttamassa Kiinassa ja Turkissa. Lisäksi hän on ollut mukana yhteiseurooppalaisessa esi- ja alkuopetuksen hankkeessa, jonka tuloksena syntyi Lilu’s House: Language Skills through Experiments -niminen kirja ja sähkoinen materiaali kotiympäristössä toteutettavista tiedekokeista.

 –Arkipäivän ilmiöistä lähtevää ihmettelyä, jossa lasten kanssa selvitetään, mistä joku johtuu,  pidetään arvossa ihan maapallon laajuisesti. Myös vanhemmat arvostavat työskentelyssä syntyvää syvää oppimista.

TuKoKe-projekti käynnistyy heti syksyllä lasten kysymyksistä

 Taipalsaaren kirkonkylän koulun esiopetusryhmässä tutkimusprojekti käynnistyy heti syksyllä, tai oikeastaan jo edellisenä keväänä. Tulevat esikoululaiset saavat jo kevään tutustumiskäynnillä kuulla, että esikouluvuoden aikana tutkitaan yhdessä jotakin ilmiötä. Ensin kartoitetaan kotiväen avustuksella lasten kiinnostuksen kohteita ja ihmetyksen aiheita ja kerätään talteen kysymyksiä.

 Rehunen, hänen kollegansa Sanna Kolhonen ja lapset pohtivat yhdessä, mikä kysymyksiä yhdistää, miettivät niille yhteisiä otsikoita ja lajittelevat kysymyslappuset pinoihin aiheen mukaan. Erilaisia aiheita voi lopulta olla kymmenen. Yhteinen tutkimuskohde valitaan äänestämällä. Jokainen saa äänestää suosikkiaiheitaan antamalla niille palikoita, esimerkiksi yhdelle aiheelle kolme, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden palikan.

 –Minulle on tärkeää, että jokaisen ääni tulee kuuluviin. Siksi äänestys tapahtuu salaa usein verhojen suojissa ja äänestänyt poistuu ulos, ettei vahingossakaan tapaa muita ja pääse vaikuttamaan heidän mielipiteisiinsä.

Asiantuntija-apua hankitaan lähiverkostoista ja sosiaalisen median kautta

Kun aihe on valittu, pohditaan yhdessä, miten sitä voisi tutkia. Monesti ilmenee, että lähipiiristä löytyy asiantuntija, joka voi tulla kertomaan aiheesta. Esimerkiksi, kun tutkittiin kiviä, yhden lapsen pappa kävi kertomassa lapsille, kuinka heidän löytämänsä pallonmuotoinen kivi on saattanut syntyä. Esiopetusryhmä tekee myös yhteistyötä lähikoulujen ja oppilaitosten kanssa.

 –Kun tutkimme ihmistä, yhteistyökumppaneinamme oli LAB-ammattikorkeakoulun ensihoitaja- ja sairaanhoitajaopiskelijoita. Siitä oli molemminpuolinen hyöty. He tarvitsivat tietoa lapsista ja me taas tietoa siitä, miksi sydän jyskyttää niin kovaa.

 Välillä asiantuntijayhteistyö käynnistyy sosiaalisen median kautta. Rehunen on aktiivinen Twitterissä. Kun hän tviittaa, LUT-yliopiston Junior Universityn,  Luma Saimaan ja LUMASuomen väki on valppaana. Monesti sieltä joku asiantuntija itse tarjoutuu vierailemaan lapsiryhmässä. Toisinaan Rehunen myös merkitsee asiantuntijoita tviitteihinsä. Siten esimerkiksi meteorologi Seija Paasonen saatiin vastaamaan tuulitutkijoiden kysymyksiin. Rehusen mukaan ihmiset ovat yleensä ystävällisiä ja auliita vastaamaan, kun heitä vaan lähestyy rohkeasti. Sellaista rohkeutta hän kertoo projektityöskentelyssä oppineensa.

 –Olen oppinut rohkeutta kysyä keltä vain ja myös rohkeutta mennä sellaiselle alueelle, missä en välttämättä ole kovin hyvä. Se antaa myös lapsille mallin, ettei tarvitse olla kaikkitietävä, vaan voidaan lähteä yhdessä selvittämään sitä, mitä tarvitaan.

 Vuosien varrella Rehusen esikoululaiset ovat saaneet vastauksia kysymyksiinsä muun muassa Euroopan avaruusjärjestöltä ja Fiskarsilta. Vähäisen kielitaidonkaan ei tarvitse olla vuorovaikutuksen este. Se tuli selväksi, kun lapset pähkäilivät Skypen välityksellä yhdessä tanskalaisten koululaisten kanssa peileihin ja periskooppeihin liittyviä kysymyksiä.

Kirsi Rehunen testaamassa laivoja lasten kanssa Saimaan rannalla.

Tutkiva toimintatapa aloitettiin kun haluttiin kehittää lapsen sosiaalisia taitoja

 Rehunen kertoo, että hänen uransa ensimmäinen ilmiöpohjainen projekti sai alkunsa vanhempien huolesta. Kun yhden esikoululaisen äiti kertoi olevansa huolissaan lapsensa leikkitaidoista ja sosiaalisista taidoista, Rehusen tiimi lisäsi lapsiryhmän pihaleikkeihin tutkivaa toimintaa, jotta lapsi saisi kavereita.

 Työskentelyn edetessä toinen esioppilaan äiti hoksasi, että sehän on TuKoKe-toimintaa, ja innosti Rehusen osallistumaan kilpailuun. Kun sana siitä kiiri ja innostus levisi, ei Rehunen seuraavana vuonna hennonut kieltäytyä, kun lapset kysyivät, mitä tänä vuonna tutkitaan.

 –Se sytytti kaikki ja synnytti yhteisön. Vanhemmat ja isovanhemmat lähtivät tosi mielellään mukaan. Saimme mukaan myös koululuokkia ja oppilaita, jotka olivat innostuneet samoista asioista. Tänä vuonna meillä oli harjoittelijana poika, joka muisti vielä hyvin, kuinka oli kuusivuotiaana esitellyt meille kivikokoelmaansa. Ja saimme nähdä hänen kivikokoelmansa tänäkin vuonna.

 Yhteinen kiinnostuksen kohde imaisee kaikki mukaansa, myös lapset joilla on haasteita sosiaalisissa suhteissa tai vuorovaikutuksessa.

 –Vuorovaikutuksen opettelu vaatii toistoja. Kaikki vaan eivät ole saaneet riittävästi harjoitusta, tai lapsilla voi olla autismin kirjon piirteitä. Silloin tutkijana toimiminen on helpompaa kuin leikkiminen tai vuorovaikutus. Itselle mielenkiintoisen aiheen parissa, jossa yhteinen kiinnostuksen kohde on määräävä tekijä, vuorovaikutusta ja toisen kuuntelemista on helppo opetella.  

 Innostus tarttuu myös vanhempiin ja isovanhempiin, ja lapset jatkavat tutkimuksia kotonakin. Tuulitutkimusvuoden aikana he lähettivät esikoulun henkilökunnalle viikonloppuisinkin videoita esimerkiksi rakentelemistaan tuuliajoneuvoista ja siitä, kuinka hattu lensi päästä kovalla tuulella.

Esiopetuksen sisällöt opitaan projektityöskentelyn kautta

Nykyään lapsilähtöinen ilmiöpohjainen toiminta on itsestään selvä osa Rehusen ja kollega Sanna Kolhosen esikouluryhmien vuodenkiertoa Taipalsaaren Kirkonkylän koululla. Alle 6-vuotiaiden toiminnassa tutkiva toimintatapa on vahvasti mukana Saimaanharjun taajamassa sijaitsevassa päiväkoti Satulaivassa, jossa Rehunen on myös ollut töissä.

 –Projektityöskentelyyn saa ujutettua normaalin esiopetuksen oppisisältöjä, joita ei minun mielestäni todellakaan tarvitse opetella kirjojen kautta.

 Lapset dokumentoivat yhteisen projektin edistymistä koko ajan. Heillä on iPadit aina käden ulottuvilla. He kuvaavat jopa niin ahkerasti, ettei tallennustila tahdo riittää, vaan materiaalia pitää välillä karsia. Projektityöskentelyn yhteydessä he myös käyvät kirjastossa, laskevat, piirtävät, rakentavat, kertovat ja kuuntelevat sekä kirjoittavat ja tuottavat omia kirjoja.

 Onnistunut lapsilähtöinen oppiminen edellyttää henkilökunnalta avointa ja vastaanottavaista asennetta, valmiutta tarttua lasten aloitteisiin ja kykyä heittäytyä innokkaasti mukaan. Kun lapsi ryhmässä esittää idean tai kysyy jotakin, siihen pyritään vastaamaan heti, vaikka lapsen aloite ei sattuisikaan osumaan juuri päivälle suunniteltuun ohjelmaan. Rehunen kertoo, että jos lapsi esimerkiksi tuo kiven, haetaan luuppi, eikä torjuta lapsen aloitetta sanomalla, että katsotaan sitä sitten perjantaina, kun on projektipäivä.

 –Lapsi voi tulla mihin tahansa kellonaikaan kysymään jotakin. Arjessa täytyy olla koko ajan valmis pitämään tärkeänä sitä, mitä lapsi ihmeteltäväksi tuo.

Kirsi Rehunen esikouluryhmänsä kanssa TuKoKen lopputapahtumassa.

Projektityöskentely auttaa lapsia kukoistamaan

 Toiminnan tavoitteena on synnyttää onnistumisia lasten vahvuuksien kautta ja aktiivisesti viestiä vahvuuksista myös vanhemmille. Rehusen mukaan projektityöskentely tuo vahvuuksia hyvin esiin ja auttaa ratkomaan monia haasteita.

 – Lapset, jotka eivät pärjää niin hyvin vaikka matematiikassa tai joilla lukemisen valmiudet eivät ole niin hyvät, saattavat olla loistavia kertomaan siitä, mitä he ovat itse tutkineet ja huomanneet. Se edistää sitten taas kaikkia muitakin taitoja.

 Tutkimusprojektin ansiosta myös leikki lähtee sujumaan uudella tavalla, ja syntyy uusia ystävyyssuhteita. Lapset, jotka muuten eivät ole löytäneet toisiaan, havaitsevatkin yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja alkavat leikkiä yhdessä. Toiminnallinen työskentely saa myös lapset, jotka toimeliaisuudessaan saattaisivat tehdä luvattomuuksiakin, kanavoimaan energiansa toivottuun suuntaan.

Pienryhmässä jokaisen tarvitsee oikeasti osallistua ja ajatella

Rehusen esikouluryhmässä tutkimusprojekti etenee viikko kerrallaan. Sille on viikko-ohjelmassa varattu oma viikonpäivänsä. Projektipäivänä lapset jakautuvat pienryhmiin tekemään tutkimustehtäviä. Viime vuonna esikouluryhmässä oli 42 lasta, joista muodostettuja pienryhmiä ohjasivat ryhmän kaikki kuusi työntekijää. Pienryhmissä työskentely edistää oppimista ja ajattelun kehittymistä.

 –Riittävän pienessä ryhmässä kukaan ei voi vain hengailla mukana, vaan jokaisen tarvitsee aktiivisesti olla mukana toiminnassa ja oikeasti ajatella.

 Opettajalle pitkäjännitteinen projektityöskentely on palkitsevaa monella tavalla. Rehunen pitää tärkeänä esimerkiksi sitä, että toiminnan kautta hän on luomassa Taipalsaaren kunnalle brändiä pitkäjänteisestä kehittämistyöstä lasten ajattelun kehittämisessä ja heidän kiinnostuksen kohteidensa huomioimisessa opetuksessa. Häntä motivoivat myös jo teini- tai melkein aikuisikään ehtineet entiset oppilaat, joiden mieleen projektityöskentely Rehusen ja Kolhosen tutkivissa ryhmissä on jättänyt mukavia muistoja. Parasta kuitenkin on joka syksyinen hyppy tuntemattomaan, nollasta lähteminen.

 –Koskaan ei tiedä, mitä seuraavana vuonna tutkitaan. Toiminnassa oppii joka vuosi jotain uutta, kunhan uskaltaa heittäytyä projektiin mukaan.

Kirsi Rehunen alustaa TuKoKen Vertaistukea ja vinkkejä opettajatyöpajassa 25.8.2022 Lue lisää työpajoista ja ilmoittaudu mukaan! 

Lisätietoa ja linkkejä

Viime keväänä Kirsi Rehusen esikouluryhmän pikkututkijat voittivat TuKoKen esi- ja alkuopetuksen sarjan työllään Tuulitutkimuksia.

 Taipalsaaren kirkonkylän koulun esikouluryhmän Instagram-tili @eskarittaipalsaarikk

 Kirsin oma Instagram-tili @eskariopekirsi

 Kirsi Rehunen Twitterissä: @kirsirehunen

 Sähköinen materiaali Lilu’s House: Language Skills through Experiments

 Kirsi Rehusen kirja Tiedeleikkejä Pikkututkijoille

" Erityistä iloa ja ihmettelyä tarjosi esimerkiksi Taipalsaaren kirkonkylän koulun esiopetuksen projekti Ihmeellinen ihminen7. Projektissa esikoululaisten terveyteen liittyvät kysymykset innostivat sairaanhoidon, ensihoidon ja terveydenhoidon opiskelijat LAB-ammattikorkeakoulusta opettelemaan vuorovaikutustaitoja lasten kanssa. Lapset taas puolestaan saivat kysymyksiinsä vastauksia opiskelijoiden pitämissä tutkimuksellisissa työpajoissa."

https://www.aka.fi/tietysti/blogit/kuulumisia-tieteesta/luma-verkosto-kehittaa-yhdessa-uusia-avauksia-tiedekasvatukseen/#c515b81f

https://drive.google.com/file/d/1KNCinF19jkAQZETesbsPTIYlMn0tHqg1/view?usp=sharing

 http://varhaista-aikaa.blogspot.com/2021/02/tutkitusti-millainen-on-hyva.html

Kirjoitin työstäni Varhaista aikaa-blogiin

varhaista-aikaa.fi

Tutkitusti - Millainen on hyvä tiedeprojekti?

Tervetuloa lukemaan ”Tutkitusti” – miniblogi - sarjaa. Sarjassa esitellään varhaiskasvatuksen ammattilaisten erilaisia töitä ja tutkimuksia. 

Kirsi Rehunen on varhaiskasvatuksen opettaja ja kirjailija Taipalsaarelta. Työssään hän heittäytyy rohkeasti tiedemaailmaan lasten kysymysten kautta. Kirsi on kirjoittanut myös kirjan ”Tiedeleikkejä pikkututkijoille” (Rehunen, K. 2017. Tiedeleikkejä pikkututkijoille. Jyväskylä: PS-kustannus). Kirja on käännetty viroksi ja ilmestyy keväällä 2021 latviaksi. Kirjan kirjoittaminen ja varhaiskasvatuksen opettajan työ on vienyt Kirsin 2019 Kiinaan Chongqingiin ja Chengduun opettamaan opettajia sekä lapsia sekä Science on Stage yhteistyön myötä Berliiniin, jossa hän oli tekemässä ”Language skills through experiments" -kirjaa ”Lilu´s house”.

Mistä hyvä tiedoprojektit on tehty?

 

”Hyvä tiedeprojektin aloitus on, että keräämme lapsilta kysymyksiä yhdessä heidän vanhempiensa kanssa”, kertoo Kirsi.

”Kysymykset lajitellaan lasten kanssa eri värisille lapuille aihealueiden mukaan ja pohditaan yhdessä mistä aiheesta saapui eniten kysymyksiä, mikä kiinnostaa ja lopuksi äänestetään lasten kanssa laittamalla palikka kiinnostavimman aiheen kohdalle. Pian lapset ja aikuiset etsivät yhdessä vastauksia lasten kysymyksiin.”

”Voiko kävellä sukkasillaan, jos ollaan sukkatutkijoita? Miten metsästä löytynyt pallokivi syntyi? Onko vaarallista, kun sydän jyskyttää? Jokaisen vuoden projekti on ollut erilainen, niin kuin myös joka vuoden innostuneet tutkijat ovat erilaisia. Käveltyämme sukkasillamme lammen rannalla ja metsässä tutkimme kasvaako sukkiin jotain. Naapuriryhmien lapset kävivät laskemassa, monessa sukassa on vihreää ja yksi sienikin löytyi. Viereisen koulun opettaja auttoi selvittämään miten pienikin vesipisara kuivan kauden jälkeen saa kasvin osan toimimaan kuin katapultti. Ja seuraavaksi piti tietenkin rakentaa katapultteja.” (Tätä tarinaa pääsette katsomaan tarkemmin videoilta https://youtu.be/s5dNdmAHFO4)

Kirsi Rehunen korostaa, että ”tärkeää on uteliaisuuden herättäminen ja yhdessä tekeminen. Toimintamme on leikinomaista, jokaista lasta kuunnellaan ja onnistumisista ja oivalluksista tiedotetaan vanhemmille. Itse tekemällä lapselle kertyy muistoja, joita tallennetaan valokuviin ja lasten omiin elokuviin. Kannustan dokumentoimaan lasten näköisesti, niin että lasten ajattelu saadaan näkyville.”

”Projekteissamme tärkeää on yhdessäolo, jokaisen ryhmän lapsen ottaminen mukaan omana itsenään, leikki, mielikuvitus, luonto, vuorovaikutustaidot, taide, ilmiöiden ihmettely kaikin aistein yhdessä kotiväen kanssa ja uteliaisuus! Teemme yhteistyötä myös ammattikorkeakoulun kanssa.”

”Kirjassani Tiedeleikkejä Pikkututkijoille tutkimuksemme on esitelty selkeästi toteutettaviksi: tarvikkeet, ennakkovalmistelut, virittäytyminen, toiminta ja lopetus, voit siis toteuttaa projektin kuin me Taipalsaarella tai etsiä kirjasta ideoita”, vinkkaa Kirsi.

”Projektissa joka voi olla viikon mittainen tai jopa vuoden mittainen:

·       lähdetään liikkeelle lasten kysymyksistä: Kirjoitetaan ideointivaiheessa jokainen kysymyksen esittäjä ja kysymys talteen. Näin tutkiminen etenee kuin polulla kulkeminen, keksitään kysymyksiä ja etsitään niihin vastauksia.

·       kerrotaan projekteista huoltajille: Vanhemmat tietävät mitä tutkimme, ehkä joku isovanhemmista voi olla asiantuntijana tai vanhemman työpaikalla voi vierailla

·       tarinat ja roolileikit voivat ovat osa elämyksellistä oppimista: Ainakin meille syntyy projektin kuluessa oma tarina

·       tutkiminen kohdistetaan ymmärryksen kannalta keskeisiin ideoihin

·       tietoa rakennetaan yhteisöllisesti ja asiantuntemus jaetaan vaikka naapuriryhmän kanssa: Lasten kanssa tehtäviä tutkimuksia kannattaa pohtia vertaisihmettelijöiden kanssa, joihin yhteys saadaan Teamsilla, Meetillä tai Skypellä. Tämä antaa lapsille mahdollisuuden jakaa ryhmänsä toimintaa ja reflektoida kokemuksia. Jos ryhmän käytössä on videotykki tai älyTV, näkevät kaikki hyvin toisensa videoyhteyden kautta. Jos yhteys pätkii, voi turvautua pikaviestittelyyn. Me esittelimme tänä vuonna katapulttia Tanskan Aalborgin koululaisille ja muutama vuosi sitten juttelimme 3 v matotutkijoiden kanssa Ylämaan päiväkotiin. ”

Projektipäivinä Kirsi suosittelen pienryhmätoimintaa. ”Timetimer kello - näyttää jäljellä olevan ajan. Jokaisella ryhmän aikuisella on oma pienryhmä ja eri tehtävä valitun aihealueen piiristä. 15 min ja ryhmä siirtyy toisen tehtävän pariin. Jokainen aikuinen on aktiivinen ja kun toiminta on esim. 5 pikkuryhmällä samanlainen lasten eri tavat ajatella ja havainnoida tulevat esiin.”

”Lasten selvittäessä kysymyksiä valokuvaa havainnot, kokeilut, hypoteesit, oivallukset, epäonnistumiset. Aina silloin kun jotain odottamatonta tapahtuu, syntyy kiinnostavia havaintoja. Tavoitteena projekteissa on, että lapsi on toimija ja aikuinen mahdollistaa esim. medialaitteiden avulla lapsen tuotosten ja ideoiden jakamisen. Medialaitteiden käyttö tuo lapsen oman äänen näkyväksi ja kirjoitustaidoton pystyy äänittämään tarinansa elokuvaan tai kirjan sivuille” toteaa Kirsi.

”Etsikää mahdollisuuksia esitellä lasten ajattelua ja tiedeprojekteja laajemmallekin yleisölle (vanhempainilta, LUMA-viikko päiväkodissa LUMA-festivaalit ym. Kilpailut jne.)” kehottaa Kirsi.

Tutkimisintoa lukijoille,

toivottaa Kirsi Rehunen Taipalsaarelta

Lisää Kirsin upeita tarinoita ja vinkkejä löydätte täältä: https://www.ekarjala.fi/blog/lapsiystavallinen-maakunta/

Tarinoita tosielämästä

https://www.ekarjala.fi/blog/lapsiystavallinen-maakunta/

Hallintojohtajan pyynnöstä kirjoitin työstäni Taipalsaarella.

Käykääpä lukemassa.

T: Kirsi

Arviointi Tiedeleikkejä pikkutukijoille kirjastani

http://paivakodinelamaa.fi/iloa/

KIRJA-ARVIO: TIEDELEIKKEJÄ PIKKUTUTKIJOILLE
Kuinka koivu juo? Miten avaruusaluksen saa lentämään? Mikä on ääni?  Näitäkin asioita tutkitaan Kirsi Rehusen kirjassa Tiedeleikkejä pikkututkijoille.
Teos pohjautuu tutkivan oppimisen ja ilmiöoppimisen perusajatuksiin: Lapsi oppii itse tekemällä, kokeilemalla ja tutkimalla laajennetussa oppimisympäristössä.
Esipuheessa Rehunen kertoo tarkoittavansa kirjan innostamaan tutkivia lapsia ja aikuisia etsimään yhdessä vastauksia tiedeleikkien avulla kotona, päivähoidossa, esikoulussa ja alkuopetuksessa. Kirjan opastamana ruokitaan lapsen luontaista kyselyikää ja työskennellään leikinomaisesti.
Nuo kaksi edellä mainittu asiaa – yhdessä ja leikinomaisesti – innostivat minua erityisesti perehtymään kirjan antiin. Kirjailijan mukaan leikinomaisuus ei kuitenkaan sulje pois tieteellistä näkökulmaa eli: ”Mielikuvituksen ja toden rajan voi tiedekasvatuksessa tehdä näkyväksi käyttämällä asioista niiden oikeita nimiä. Esimerkiksi arkikielen ötökät ovat tieteessä selkärangattomia.”
”Tutkivassa oppimisessa aikuinen ei kerro vastauksia vaan kuuntelee lasta ja antaa lapselle mahdollisuuksia tehdä aloitteita, valita toimintojaan, tutkia, tehdä johtopäätöksiä ja ilmaista ajatuksiaan”. Juuri näin ajattelen itsekin, mutta näissä tiedeasioissa olen varhaiskasvattajana tuntenut usein jonkinlaista epävarmuutta. Siksi koen todella tervetulleeksi tällaisen kannustavan ja hyvin monipuolisen kokoelman ideoita ja inspiraatiota.
Kirsi Rehunen on jakanut kirjansa kolmeen osaan: Maapallo ja maailmankaikkeus, Elollinen luonto sekä Innostavat ilmiöt. Kirjailija antaa ohjeita ja vinkkejä tiedeleikkien toteuttamiseen: valitaan tutkimuskohde, tutkimisen tapa, tehdään hypoteesi, dokumentoidaan – toimintaa leimaa paitsi tavoitteellisuus ja pitkäjänteisyys myös elämyksellisyys.
Kirjassa minua ihastuttaa erityisesti se, että tieteellisyyteen liittyy vahvasti yhdessäolo, kaikkien lasten ottaminen mukaan omana itsenään, vuorovaikutustaidot, leikki, mielikuvitus, taide, luonto (erityisesti metsä), ilmiöiden kokeminen kaikin aistein ja vielä kodin liittäminen kokemuksiin ja elämyksiin.
Kaikki kirjan tutkimukset on esitelty  hyvin selkeästi toteutettaviksi: Tarvikkeet, ennakkovalmistelut, virittäytyminen, toiminta ja lopetus. Lisänä on kirjailijan omia ja Tiedekeskus Heurekan vinkkejä. Asia, jota jäin hieman kaipaamaan, on runsaampi kuvitus; kirjassa on ainoastaan hyvin vähän piirroksia. No, toisaalta kirja kannustaa dokumentoimaan itse piirtämällä, kirjaamalla ja kuvaamalla.
Kirjan tiedeleikit ovat sovellettavissa lapsen ikätason mukaan. Eniten kirja mielestäni  antaa esikouluikäisille tutkijoille. Kirjan yhtenä tarkoituksena on innostaa myös kasvattajaa kokeilemaan ja tutkimaan – heittäytymään rohkeasti tiedemaailmaan leikin kautta –  ja siinä se onnistuu mainiosti.
Yhteistyössä Varhaiskasvatuksen Tietopalvelun kanssa.
Täältä kaikille Päiväkodin elämää-lukijoille erikoistarjous Tiedeleikkejä pikkututkijoille-kirjasta. https://www.varhaiskasvatuksentietopalvelu.fi/746854866.html