”Miten vastaukset saa tietää?” – ”Pitää miettiä ja tutkia”

Näin päiväkoti Metsäpolun eskarilainen vastasi opettajansa Kirsi Rehusen kysymykseen. Metsäpolun esikoululaiset ovat opetelleet miettimisen ja tutkimisen taitoja jo pitkään. Viimeiset seitsemän vuotta tämä luonnontieteellinen työ on saanut myös tunnustusta Tutki-Kokeile-Kehitä (TuKoKe) kilpailussa.

TuKoKe on kaikille alle 21-vuotiaille avoin tiede- ja teknologiakilpailu, johon voi osallistua projektityöllä, tutkimuksella tai keksinnöllä. Kilpailussa on kolme sarjaa: esi- ja alkuopetuksen sarja, peruskoulun 3.9.luokkalaisten sarja ja lukiolaisten sarja. Kilpailutyöt lähetetään helmikuun alussa ja saapuneista töistä valitaan parhaimmisto kilpailun finaaliin. Finaalissa tuomaristot haastattelevat osallistujat ja päättävät lopulliset sijoitukset. Finalistit palkitaan rahastipendeillä.

Voisi  kuvitella, että kilpailutyön tekeminen esikoululaisten ja vieläpä koko ryhmän kanssa, on opettajalle suuri haaste. Metsäpolun päiväkodin  esimerkki osoittaa, että se voi olla myös mukaansa tempaava työtapaa ja vieläpä mieluinen niin lapsille kuin aikuisillekin.

Kirsi Rehunen on työskennellyt päiväkodissa 22 vuotta ja viimeiset 10 vuotta hän on opettanut esiopetuksen ryhmässä. Kilpailussa hänen oppilaansa ovat päässeet aina finaaliin ja järjestäjillä on ollut ilo seurata lasten intoa ja osaamista oman työn esittelyssä.

Kävimme haastattelemassa Kirsiä ja hänen kollegoitaan Taipalsaarella saadaksemme tietää, mitä kaikkea ohjaustyöhön kuuluu ja miten kilpailutyön toteutus ja tutkiva oppiminen päiväkodin arjessa onnistuvat.

Kiris Rehunen on ottanut tutkivan oppimisen luonnontieteissä osaksi omaa jokapäiväistä opetustyötä. Opettajan asenteella ja uteliaisuudella on iso merkitys, hymy ja asiallinen ote tarttuvat helposti myös lapsiin.

Miten tutkiminen sai alkunsa?

”Eräänä syksynä lapset tekivät vedenpuhdistuskokeiluja päiväkodin pihalla. Kyseessä oli lasten vapaa-ajalla tapahtunut pitkäkestoinen leikki. Leikki alkoi siitä, kun syksyllä satoi vettä koko ajan ja piti pohtia, mitä pihalla sateessa voisi oikein tehdä. Eräs tyttö olisi halunnut juoda rännistä vettä, kun hänellä oli jano ja vesi lorisi ihanasti. Muut lapset kuitenkin neuvoivat, ettei vettä voi juoda, koska se ei ole puhdasta. Lapset alkoivat rakentaa erilaisista torneista vedenpuhdistamoa. Leikkiä leikittiin kuukausikaupalla. Välillä lisättiin hiekkaa ja kangasta. Yhtenä päivänä erään lapsen äiti huomasi leikin ja totesi, että vedenpuhdistamo on myös keksintönä hieno. Sillä saa ihan oikeasti puhdasta vettä! Äiti kertoi kuulleensa TuKoKe kilpailusta ja ehdotti osallistumista”, Kirsi kertoo ensimmäisen kilpailutyön alkumetreistä. Lasten kanssa oli tehty myös aikaisemmin vaikka mitä hienoja juttuja, mutta niillä  ei oltu osallistuttu kilpailuihin.

Seuraavan vuoden keväällä TuKoKe:ssa saatiin nuorimpien sarjan             Kiris Rehunen on ottanut tutkivan oppimisen voitto, ja pelko siitä, että kilpailutyön täytyy olla jotain       luonnontieteissä osaksi omaa jokapäiväistä monimutkaista, osoittautui aiheettomaksi.    opetustyötä. Opettajan asenteella ja

uteliaisuudella on iso merkitys, hymy ja asiallinen ote tarttuvat helposti myös lapsiin.

”Seuraavana vuonna esikouluun tulijat olisivat halunneet tutkia samaa asiaa kuin edelliset. Pohdimme kuitenkin myös muita aiheita ja lopulta löytyi aihe ”lujaa pulkalla/kitka”. Tutkimuksessa kehiteltiin pihalle mahdollisimman kovaa kulkevia laitteita, kuten peltilevyjä. Jossain vaiheessa lapset keksivät alkaa voidella niitä. Myöhemmin laitteita alettiin kokeilla erilaisissa säätiloissa. Kerran eräs lapsi huomasi, että peltilevyllä pääsee todella lujaa. Mutta lapsenkin mielestä vauhti oli liian kova, sille olisi kehitettävä jarrut! Lapsi oivalsi käytännön kautta, että jarru on tarpeellinen väline ”, Kirsi muistelee seuraavan tutkimusaiheen alkuvaihetta. Samaa aihetta yleensä tutkii myös toinen esikoululaisten ryhmä ja tuloksia ja ajatuksia vaihdetaan keskenään. Ryhmien välinen yhteistyö tuottaa monia uusia oivalluksia ja lapsille on tärkeä, että he saavat kertoa omista havainnoista muille.

 

TuKoKe kilpailun kaikki finalistit palkitaan. Ruusujen lisäksi lapset saavat rahallisia stipendejä ja usein myös työn ohjaaja palkitaan erikoispalkinnolla. Kiris Rehunen on palkittu vuosien varrella sekä henkilökohtaisella stipendillä että tuotelahjakortilla, jolla päiväkodin tutkimusvälineistöä monipuolistettiin.

Miten valitaan yksimielisesti tietty tutkimusaihe, onko aihetta vaikea löytää?

”Aluksi voi olla esillä muutamaa aihetta yhtä aikaa. Lopulta joku aiheista sitten vaan vie. Vuoden 2010- 2011 kivitutkimuksia- teema lähti siitä, kun lapset heittivät kiviä. Kehotin tutkimaan ja keräämään kiviä heittämisen sijasta. Kivet voivat olla aarteita. Tästä se alkoi. Kohta oli pihalla useita kuoppia, kaivoksia. Yleensä kaikki lähtee aika vaivattomasti. Tutkimuksen aikana täytyy muistaa ihastella, mitä lapset on tehnyt”, kertoo Kirsi aikuisten roolista tutkimuksen aikana.

Usein tutkimusaihe- ja työ välittyy myös muuhun tarhayhteisöön ja tietysti lasten perheisiin. Kirsi kertoo yhteisöllisyyden kehittymisestä. ”Löydöksistä on tiedotettu yleensä koko päiväkodille. Esimerkiksi kerran eräs hiljainen poika teki uuden löydön. Tavallisesti hän ei uskaltanut puhua paljon, mutta löytöään hän rohkaistui esittelemään kaikille. Se varmasti lisäsi hänen rohkeuttaan. Yhteisöllisyys on ollut yksi talon periaate. Asioista otetaan yhdessä selvää sen sijaan että luettaisiin kirjasta, miten asia on.” ”Tutkimisessa jokainen lapsi hyötyy jollain tavalla. Sellainen, joka on hiljainen, pystyy esittämään asioita oman toimintansa kautta. Jos taas lapsi ei kiinnostu juuri mistään, antaa tutkimus luvallisen asian, mihin perehtyä. Tutkiminen opettaa vuorovaikutusta, sillä sitä tehdään yhdessä.” Vanhemmat ja isovanhemmat veivät lapsiaan Nordkalkin kaivoksen tutkimusmatkoille täydentäen viikonloppuna tutkimusaihettamme.

Tutkiminen on asia, josta voidaan olla yhdessä innostuneita.

”Toisinaan tutkimus kestää vain syyslukukauden, mutta joskus projekti jatkuu keväälle ja kesään asti. Vaikka virallisesti tutkimus olisi päättynyt ja siihen ei enää varata aikaa päivän ohjelmasta, moni lapsi jatkaa tutkimuksia omalla ajallaan”, Kirsi kuvailee lasten innostusta.

Mitkä ovat suurimmat haasteet?

”Ehkä aiheen linkittäminen opetussuunnitelmaan. Kuitenkin yllättävän paljon tutkimusaiheista löytyy asioita, jotka linkittyvät opetussuunnitelmaan. Kun esimerkiksi katsottiin revontulielokuvaa, lapset bongasivat heti magneettikentän. Tutkimusaiheet auttavat kiinnittämään huomioita myös muuhun ja tutun päälle on helppo rakentaa”, pohtii Kirsi. Tutkimuksen tekeminen on kuitenkin hyvä tapa integroida eri oppiaineita. Kilpailuun osallistuminen edellyttää tutkimuksen raportointia. ”Vaikeinta on muistaa kirjoittaa koko ajan. Tutkimusprojektien alussa me olemme aina etukäteen selvittäneet lasten lähtötason.  Kumpikin ryhmä kirjoittaa ylös, mitä he alun perin tietävät aiheesta. Kun päästään vauhtiin, kirjoittaminen helposti jää, kun sitä hurahtaa niin tekemiseen. Olen tiedottanut myös vanhemmille aina kuukausikirjeessä, mitä on tehty. Samalla tulee myös teksti tehtyä. Tekstiä varten yritämme saada erityisesti lapset itse kertomaan asioita. Tekemisen yhteydessä otetaan myös kuvia ja niitä laitetaan päiväkodin seinälle”, Kirsi kertoo raportoinnin haasteista.

Opettajille tärkeintä on, että esimies tukee tällaista toimintaa ja kollegat sekä muu tarhayhteisö ymmärtävät. Kilpailun ja kunnan tuoma tunnustus motivoivat entisestään. 

Millaista palautetta on tullut lasten vanhemmilta?

”Lasten vanhemmat ovat innossaan. He tavallaan odottavatkin, että me tutkimme jotain. Joku isä on kerran kysynyt, että pitääkö olla huolissaan, kun lapsi tutkii koko

Ensin ihmetellään ja otetaan selvää ajan. En tiedä oliko tämä aivan tosissaan kysytty. Isästä tuntui,

perusasioista, sen jälkeen sovelletaan opittua että heille oli muuttanut tiedenainen”, Kirsi muistelee

– vaikka keksimällä uusia leluja. Kuvassa Enin magneettitutkimuksen projektia ja jatkaa ”Kerran joku lapsi

keksimä kivienhiontalaite, pyörivään kertoi: ”Meidän iskä ei ole käynyt eskaria, kun se ei edes

laitteeseen vain keskelle vesitiivis astia, vettä

_{ja kivi.}                                                                              tiedä, että maapallo on jättimäinen magneetti.” Ja silloin, kun

teimme äänitutkimuksia erään lapsen vanhemmat lahjoittivat

erilaisia putkia tutkimuksiimme”, kertoo Kirsi vanhempien roolista.

Mitä opettaja oppii tällaisessa projektissa?

”Yhteistyössä on voimaa ja täytyy antaa lasten toimia. Kuuntelemalla lasta oppii tosi paljon itse. Pienikin aihe voi olla lapsille tosi iso juttu ja ihmettelyyn kannattaa rohkaista. Ja itsekin täytyy mennä rohkeasti mukaan. Se antaa paljon”, miettii Kirsi ja samaa sanovat hänen työkaverinsa.

Tutkivassa oppimisessa on sijaa kokeiluille. Vaikka esikoulussa tutkiminen on lähinnä leikkiä, sanoja tutkiminen ja tiede ei kannata välttää. Kun lapsiin suhtautuu kuin tutkijoihin, he kokevat tekevänsä tärkeitä asioita.

___________________

Teksti:

Hanna Kaisa Mikkola, Kirsi Rehunen ja Merike Kesler Kuvat:

Hanna Kaisa Mikkola ja Sakari Tolppanen